torstai 19. toukokuuta 2016

Vierailija Sloveniasta

Tällä viikolla olemme saaneet vieraaksi slovenialaisen rehtorin Branka Likonin. Hän on tekemässä tutkimusta Oulun yliopistoon ja tutustuu samalla suomalaisiin kouluihin.

Liikkeelle hänet on saanut paitsi tutkimustyö, myös suomalaisen koulun hyvä maine. Hänellä on olllut mahdollisuus tutustua kymmeneen kouluun Suomessa ja eroista huolimatta, hän on tyytyväinen näkemäänsä ja kokemaansa. Hyvä Suomi!

Teimme myös suunnitelmia koulujemme välisestä yhteistyöstä ensi syksynä.



Discovery Channelin ohjelma tullut ulos!

Kuten muistatte, keväällä kävi Yli-Iin koululla kuvaajat ja haastattelijat tutustumassa 3DClassroomin ja yhteistoiminnallisten työtapojen käyttöön.

Tässä makupalaa amerikassa näytetystä ohjelmasta

Lisää materiaalia löytyy myös Sensaviksen sivuilta

Opettajien, rehtorin ja oppilaiden haastatteluita


torstai 12. toukokuuta 2016

Unelmapäivä oppilaille-jäätelön makutestausta

Yli-Iin koululle tarjottiin mahdollisuutta osallistua Maaseudun Tulevaisuus-lehden jäätelötestiin. Voitte kuvitella, että viiden oppilaan testijoukkoon oli tunkua :)

Onnelliset testaajat pääsivät maistamaan sokkotestinä viittä eri makua.


tiistai 3. toukokuuta 2016

Opettajavieras Seattlesta

Eilen maanantaina 2.5 saimme vieraan Yhdysvalloista Washingtonin osavaltiosta Seattlen kaupungista.



Opettaja Morgan Padgett oli konferenssimatkalla Suomessa ja tutustui samalla suomalaisiin kouluihin Espoossa, Tampereella ja Oulussa. Oulussa hän tutustui Yli-Iin koulun toimintaan.

Hän tutustui mm. pienryhmän ja ekaluokkalaisten Sensomoto-harjoitteluun, jolla pyritään parantamaan kehonhallintaa ja tasapainoa, aistiherkkyyttä ja keskittymiskykyä. Samoin hän pääsi seuraamaan luokan toiminnallista matematiikan opiskelua ja miten sovelletaan erilaisia apu- ja havainnollistamismateriaaleja. Myöhemmin iltapäivällä vierailimme viitosluokassa, jossa yhdeksäsluokkalaiset havainnollistivat ihmisen biologiaa 3DClassroom-laitteiston avulla.

Opettajien ja oppilaiden keskusteluissa vertailtiin koulujärjestelmiä ja tapoja työskennellä.

Suomalainen koulu sai vieraalta positiivisen arvion.